..täällä blogissa. Kotona hiljaisuudesta ei ole pelkoakaan!
Iltaisin meiningin hektisenä pitää Mikon jo kuuluisaksi tullut iltakiukku, päivät ovat täynnä nauramista, iloista jokeltelua ja äänekästä ympäristön havainnointia vauvakielellä.
Mikosta on tullut tosi tarkkaavainen sekä ympäristöään että ympäröiviä ihmisiä kohtaan. Käymme jo pitkiä keskusteluja pikkuisen kanssa, tosin kumpikaan meistä ei taida oikein ymmärtää, mitä toisella on sanottavanaan. Minun puheeni kun kuulostaa Mikon korvaan varmaan vielä samanlaiselta sanapuurolta kuin Mikon lauseet minun korvaani. :)

Parasta hupia Mikolle on nykyään kantorepussa oleilu: sieltä kun saa tutkittua maailmaa oikein aitiopaikalta! Miko kun inhoaa maata hereilläollessaan vaakatasossa... Lastenvaunut eivät ole yhtään kiva juttu. Lisäksi kantorepun plussana on tietty se, että siinä saa olla koko ajan äidin läheisyydessä ja turvassa. (Plus tietty se onnellinen fakta, että eväät ovat varmassa tallessa ja aivan siinä hollilla...)

Tämä kuva taitaa olla toissapäivältä. Aivan tavattoman freesiä porukkaa juuri lähdössä aamulenkille... :)

...Eipä tässä mitään tähdellistä tai sen ihmeellisempää raportoitavaa tähä  hätään ole. Enköhän mä vielä kunnostaudu tämänkin blogin parissa, vaikka olenkin atm kiinnostuneempi tuosta sarjisbloggaamisesta. Ainakin toistaiseksi. :D

(..Eiku ainii! Miko alkoi tänään nauraan mun röyhtäilyilleni. Äitinsä poika <3 ;D )